Suomeksi

Minusta

Olen digitaalisessa maailmassa tarvittavien moninaisten lukutaitojen ja kasvatuksen ammattilainen, jolla on tutkimustyönsä lisäksi laaja kokemus valtionhallinnossa sekä poikkisektoriaalisesta yhteistyöstä.

Parhaillaan työskentelen Jyväskylän yliopistossa tutkijatohtorina opettajankoulutuslaitoksella. Toimin myös Mediakasvatusseura -kansalaisjärjestön puheenjohtajana (2024 alkaen).

Uskon, että suunnitelmallisuus ja ihmislähtöinen vuorovaikutus antaa minulle avaimet vaikuttavaan mutta joustavaan työskentelyyn, myös kansainvälisessä yhteistyössä. Monitieteisen näkökulman avulla haluan löytää ratkaisuja monimutkaisiinkin kysymyksiin sekä tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen. 

Kokemus

Koulutukseltani olen kasvatustieteen tohtori. Väittelin osaamisperustaisesta opetuksesta ja erityisesti opetussuunnitelmien kehittämisestä paikallisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa erityisesti itseäni kiinnosti se, miten kansainvälisestä koulutuspoliittisesta keskustelusta tutut käsitteet ymmärretään ja tehdään merkitykselliseksi paikallisesta näkökulmasta.

Voit tutustua tutkimuksen pääsisältöihin videokoosteesta.

Tutkimus löytyy avoimesti ladattavissa täältä.

Väitöskirjan ja tohtoriopinnot tein oman työni ohella. Työskentelin reilun vuosikymmenen ajan valtionhallinnossa mediakasvatuksen edistämiseksi. Aiemmassa erityisasiantuntijan tehtävässä pääsin kerryttämään kokemusta monipuolisesti hallinnon ja kehittämisen tehtävistä: esimerkiksi strategiatyöstä ja linjausvalmistelusta, yhteistyö- ja verkostotoiminnasta sekä tutkimusperustaisesta kehittämisestä.

Olen toiminut opetuksen, kulttuurin ja kasvatuksen asiantuntijatehtävissä vuodesta 2012.

Löydät minut myös Linkedinistä.

Ota yhteyttä

Voit ottaa minuun yhteyttä, mikäli sinulla herää kysyttävää tai voin muuten auttaa.

Go back

Your message has been sent

Warning
Warning
Warning
Warning.